Uusimmat

Olemme saattaneet löytää vuoden 2018 omituisimman elokuvan nimen: ”Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville”

09.04.2018 08:25 Muropaketin toimitus

Tulevien elokuvateatterielokuvien listaa selatessa saa tänäkin vuonna hieraista silmiään.

Aina silloin tällöin elokuvateattereihin saapuu ensi-iltoja, joiden nimet saavat raapimaan päänahkaa. Tämän kevään kummajainen on 4. toukokuuta ensi-iltansa saava ”Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville”.

Pähkähullulta haiskahtava nimi ei ole käännöskukkanen, vaikka niin voisi kuvitella. Elokuvan alkuperäisnimi kuuluu ”The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society”.

Kyse ei myöskään ole mistään sekoboltsikomediasta.

Elokuva perustuu Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin samannimiseen kirjaan, jonka on Suomessa julkaissut Otava.

Juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

”Lontoo, 1946. Juliet, valovoimainen, mutta hieman itsepäinen kirjailija saa kirjeen salaperäiseltä kirjallisuuspiiriltä, joka sai alkunsa natsien miehittämällä Guernseyn saarella. Julietin uteliaisuus herää ja hän päättää matkustaa saarelle. Perillä hän tutustuu ihastuttavan omalaatuiseen joukkoon, joka muodostaa Kirjallisen piirin perunankuoripaistoksen ystäville. Yksi heistä on kirjeen lähettänyt Dawsey, rosoinen ja kiehtova maajussi. Kun sota-ajan tapahtumien salaisuudet alkavat aueta Julietille, hän huomaa kiintyvänsä yhä vahvemmin saareen, sen kirjapiiriin ja erityisesti erääseen sen jäsenistä.”

Mike Newellin ohjaamaa ”Kirjallista piiriä” tähdittävät Lily James, Michiel Huisman, Glen Powell, Jessica Brown Findley, Katherine Parkinson, Matthew Goode, Tom Courtenay ja Penelope Wilton.

Muropaketin uusimmat