Uusimmat

Onko seuraava Star Wars -elokuva peruttu? Katosi vähin äänin Lucasfilmin julkaisukalenterista

16.09.2022 12:36 Muropaketin toimitus

Star Wars Rogue Squadron

Lucasfilm paljasti joulukuussa 2020 Wonder Woman -elokuvista tutun Patty Jenkinsin ohjaavan uuden Star Wars -leffan Rogue Squadron. Projekti ajautui ongelmiin kuitenkin melko nopeasti.

Star Wars: Rogue Squadronin piti saada ensi-iltansa joulukuussa 2023, mutta viime vuoden lopulla kerrottiin elokuvan myöhästyvän ja samalla koko tieteisseikkailun toteutuminen näytti epävarmalta:

Wonder Woman -ohjaajan Star Wars -elokuva myöhästyy – Ja tuore huhu saattoi juuri paljastaa syyn siihen

Nyt Rogue Squadronin tulevaisuus näyttää vielä aiempaakin synkemmältä:

Deadlinen mukaan elokuva on kadonnut kokonaan Disneyn julkaisukalenterista, eikä sen tekemisestä ole myöskään kuultu mitään uutta pitkään aikaan. Moni uskookin nyt Rogue Squadronin joutuneen kuopatuksi.

Lucasfilm on kertonut työstävänsä uusia Star Wars -elokuvia myös Taika Waititin ja Kevin Feigen kanssa, ja samoin The Last Jedin ohjannut Rian Johnson on yhä kiinnostunut palaamaan kaukaiseen galaksiin. Kaikki nämä projektit ovat kuitenkin hyvin alkuvaiheessa, eikä Star Warsia tullakaan näkemään elokuvateattereissa todennäköisesti vielä muutamaan vuoteen.

Nälkäisiksi fanit eivät kuitenkaan jää: uusia Star Wars -sarjoja pusketaan Disney+:aan nyt useampi vuodessa. Seuraavana on vuorossa ensi viikolla alkava Andor.