Uusimmat

Outojen, hirveiden ja omaperäisten leffojen ystävillä alkaa tänään kissanpäivät, jotka kestävät koko loppuviikon

19.08.2020 08:38 Muropaketin toimitus

No vihdoinkin! Keväältä peruttu, mutta elokuulle pelastettu Night Visions -elokuvafestivaali käynnistyy tänään ja kestää loppuviikon ajan.

Night Visionsin anti on tuttuun tapaan kattava – kaikkea ei koronaviruspandemia sentään ole onnistunut tänä vuonna elokuva-alalla pilaamaan.

Festivaalin virallinen tiedote kertoo loppuviikon ilotteluista seuraavaa:

Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvä muttei rajoittuva festivaali Night Visions levittäytyy Helsingin valkokankaille 19.-22. elokuuta 2020. Pääkaupunkiseudun kesän ainoan oikean elokuvafestivaalin Night Visions – The New (Ab)Normalin ohjelmisto koostuu 23 pitkästä elokuvasta ja valikoimasta lyhytelokuvia. Festivaalin tarjonnasta järjestetään yhteensä 42 näytöstä neljällä valkokankaalla. Festivaaliteattereina toimivat Lasipalatsin Bio Rex, Cinema Orion ja Töölön Korjaamon kaksi esityssalia. 

Tapahtuman kunniavieraaksi Helsinkiin saapuu ennen muuta maailmanluokan metalliyhtyeiden musiikkivideo-ohjaajana meritoitunut tanskalainen Michael Panduro (s. 1982). Muun muassa Napalm Death –, Saint Vitus – ja Dead Cross -yhtyeiden kanssa yhteistyötä tehnyt Panduro on niittänyt mainetta voimakkaan visuaalisella, usein kauhuelokuvan estetiikasta ammentavalla ilmaisullaan. Fiktiivisen lyhytelokuvan saralla hän teki läpimurtonsa Hans Christian Andersen -sovituksella The Sunken Convent (2016), jonka tuotti Lars von Trierin yhtiö Zentropa. 

Ohjaajan tuotannosta Night Visions -valkokankailla saavat nyt ensiesityksensä Suomessa vastikään valmistunut lyhytelokuva Sadlands (Tanska 2020) ja Panduron ensimmäinen pitkä ohjaustyö Nasum: Blasting Shit to Bits (Ruotsi/Tanska 2017). Jälkimmäisen keskiössä on legendaarisen grindcore-yhtye Nasumin jäähyväiskiertue, jonka solistiksi oli kiinnitetty suomalaisesta Rotten Sound -yhtyeestä parhaiten tunnettu Keijo Niinimaa. 

Panduro pitää festivaalilla perjantaina 21. elokuuta myös masterclass-luennon, jossa hän kertoo työtavoistaan sekä yhteistyökumppaneistaan ja pureutuu riippumattoman elokuvantekemisen haasteisiin 2020-luvun jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. 

Festivaalin kotimaisina kunniavieraina töitään yleisölle saapuvat esittelemään ohjaajat Juho Fossi ja Mikko Löppönen. Fossin tuotannosta Night Visions -ohjelmistossa saa nyt maailmanensi-iltansa psykologinen kauhutrilleri Odotusaika, jonka miespääosassa nähdään Putous-tähti Heikki Ranta. Myös Löppösen tuorein ohjaus, Netflix-sarja The Witcherin innoittama fantasiaseikkailu Witcher – Mines of Eeclor saa nyt festivaalilla maailmanensi-iltansa. 

Erikoisolosuhteissa järjestettävän Night Visions – The New (Ab)Normal -festivaalin yleisön turvallisuuteen kiinnitetään aivan erityistä huomiota koko tapahtuman ajan. Kaikkien elokuvanäytösten salikapasiteetti on laskettu alle puoleen normaalista, minkä lisäksi näytösten väliin on jätetty huomattavasti aikaa ruuhkien välttämiseksi. Käsidesiä on tarjolla kaikille jokaisessa festivaaliteatterissa. Kasvomaskien käytössä festivaalin henkilökunta noudattaa THL:n voimassaolevia suosituksia. 

Night Visions – The New (Ab)Normal -festivaalin ennakkolipunmyynti on käynnissä festivaalin online-lippukaupassa www.nightvisions.info 

Myös kaikkien ohjelmiston elokuvien esittelyt ja esitysaikataulu löytyvät osoitteesta www.nightvisions.info 

Muropaketin uusimmat