Uusimmat

Peter Jackson pesi kätensä Amazonin uudesta Lord of the Rings -tv-sarjasta

07.06.2018 07:18 Muropaketin toimitus

PJ

Keväällä kiersi huhuja, joiden mukaan Tolkien-filmatisoinneista tuttu Peter Jackson saattaisi olla mukana myös Amazonin uuden Lord of the Rings -tv-sarjan tekemisessä. Nyt ohjaaja-käsikirjoittaja on kertonut, miten asia on.

Ja asiahan on nyt niin, ettei Peter Jacksonilla ole mitään tekemistä Amazonin projektin kanssa.

Ranskalaisen Allocinen haastattelussa Jackson on selventänyt tilannetta seuraavalla kommentilla:

”En ole millään tavoin mukana Lord of the Rings -sarjassa. Voin hyvin ymmärtää, miksi nimeni on noussut esille sen yhteydessä, mutta minulla ei ole projektin kanssa mitään tekemistä.”

Amazonin sarja sijoittuu aikaan ennen Sormuksen ritarien (2001) tapahtumia. Ensimmäisen kauden on huhuttu kertovan nuoren Aragornin seikkailuista.

Hiljattain väitettiin myös, että Peter Jackson voisi olla tekemässä DC Comicsin sarjakuviin pohjautuvaa supersankarielokuvaa. Tämäkään väite ei pidä paikkaansa.

”En ole puhunut kenenkään kanssa sellaisesta. En ole sarjakuvafani. En ole koskaan lukenut niitä, joten en ole kiinnostunut myöskään sovittamaan sellaista elokuvaksi. Tämä väite ei pidä ollenkaan paikkaansa”, Jackson kuittasi.