Peter Jacksonin uusi Beatles-tv-sarja julkaistaan marraskuussa peräkkäisinä päivinä

25.10.2021 17:29 | Muropaketin toimitus

Peter Jacksonin ohjaama The Beatles: Get Back -dokumenttisarja saapuu Disney+:aan marraskuun lopulla. Uutuussarja vie yleisön ajassa taaksepäin bändin intiimeihin levytyssessioihin musiikkihistorian käännekohdassa.

The Beatles: Get Backin koostamiseen on käytetty yli 60 tuntia tammikuussa 1969 kuvattua, aiemmin julkaisematonta videomateriaalia ja yli 150 tuntia aiemmin julkaisemattomia äänityksiä, jotka ovat kaikki taidokkaasti restauroitu.

Peter Jackson on ensimmäinen henkilö 50 vuoteen, jolle on annettu pääsy näihin yksityisiin filmiarkistoihin.

The Beatles: Get Back näyttää, kun John Lennon, Paul McCartney, George Harrison sekä Ringo Starr suunnittelevat ensimmäistä live-esiintymistään kahteen vuoteen ja työstävät 14 uutta kappaletta, jotka oli tarkoitus julkaista live-albumina. Dokumentissa näytetään – ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan – The Beatlesin viimeinen live-konsertti, joka esitettiin talon katolla Lontoon Savile Row’lla.

Lisäksi dokumenttisarjassa kuullaan muita kappaleita ja klassikkosävellyksiä bändin kahdelta viimeiseltä albumilta Abbey Road ja Let It Be.

The Beatles: Get Back julkaistaan peräkkäisinä päivinä tällä aikataululla:

Torstai 25. marraskuuta
The Beatles: Get Back, 1. jakso

Perjantai 26. marraskuuta
The Beatles: Get Back, 2. jakso

Lauantai 27. marraskuuta
The Beatles: Get Back, 3. jakso

MAINOS | Marvelia, Star Warsia ja paljon muuta – Tilaa Disney+ hintaan 8,99 € / kuukausi tai 89,90 € / vuosi

Muropaketin uusimmat