Uusimmat

Popparimutantti Dazzler vihdoinkin valkokankaalle – rooli X-Men: Dark Phoenixissa vahvistettu

26.06.2017 09:34 Muropaketin toimitus

Vaikka X-Men-elokuvia on tehty jo 17 vuotta, ei Ryhmä-X:n klassikkohahmo Dazzler ole vieläkään päässyt valkokankaalle. Asia tullaan kuitenkin korjaamaan ensi vuonna.

Entertainment Weekly on vahvistanut huhut, joiden mukaan Alison Blaire alias Dazzler on mukana syksyllä 2018 ilmestyvässä X-Men: Dark Phoenix -elokuvassa. Merkittävästä roolista ei tällä tietoa ole kuitenkaan kyse: ääntä valoksi muuttava popparimutantti nähdään tarinassa vain ohimennen.

Näyttelijästä ei ole vielä tietoa. EW:n mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole Taylor Swift, vaikka näin on aiemmin vihjailtu.

Dazzlerin huhuttiin esiintyvän jo viime vuonna ilmestyneessä X-Men: Apocalypsessa, mutta nämäkään tiedot eivät pitäneet paikkaansa. Ohjaaja Bryan Singerilla oli kyllä aikomuksena viitata hahmoon Kykloopin (Tye Sheridan) pitelemän levynkannen muodossa, mutta kohtaus päätettiin lopulta saksia pois elokuvasta.

Simon Kinbergin ohjaama ja käsikirjoittama X-Men: Dark Phoenix kierrättää Chris Claremontin ja John Byrnen klassikkosarjakuvaa, jossa kosminen Feenix-voima valtaa nuoren Jean Greyn. Telepaattimutanttia esittää Game of Thronesista tuttu Sophie Turner.