Uusimmat

Predatorin jatko-osan tapahtumien kaavailtiin sijoittuvan toiseen maailmansotaan

13.11.2017 21:11 Muropaketin toimitus

Predatorien käsikirjoittaja on kertonut, että he kaavailivat yhdessä vaiheessa elokuvan viemistä toisen maailmansodan talvisiin maisemiin.

Predator-leffan käsikirjoittajat Jim Thomas ja John Thomas toivat avaruushirviön takaisin valkokankaille vuoden 1990 jatko-osassa Predator 2. Siinä touhutaan Los Angelesin rankoilla kaduilla, mutta aluksi ei ollut lainkaan selvää mihin elokuvan tapahtumat oikein sijoittuisivat.

Jim Thomas on kertonut Predatorin 30-vuotisjuhlanäytöksessä erilaista skenaarioista, joita palloteltiin Predatorin jatko-osan kirjoittajien kesken. Eräässä tällaisessa skenaariossa Arnold Schwarzenegger olisi palannut elokuvaan.

”Meillä oli eräs ajatus Predatorin loppukohtaukseen, josta jatko-osa olisi alkanut. Siinä uusi avaruussaalistaja olisi tullut esiin ja ottanut Arnoldin kohteekseen. Se oli lähtökohta ja mietimme, kuinka olisimme saaneet Arnoldin mukaan elokuvaan”, Thomas kertoi.

Lopulta Arnoldia ei kiinnostanut osallistua elokuvaan. Toinen idea Predatorin jatko-osalle olisi ollut se, että Predator olisi tuotu viidakosta toisen maailmansodan Bulgen taisteluun.

”Meillä oli eräs idea siitä, että olisimme vieneet elokuvan toiseen maailmansotaan, Battle of Bulgeen keskelle talvea. Siinä saksalaisten ja amerikkalaisten joukko-osastot olisivat taistelleet keskenään, kun Predator saapuu paikalle. Heidän olisi liittouduttava keskenään voittaakseen tämän uhan avaruudesta. Mielestämme luminen maisema olisi sopinut hyvin Predatorin taistelukentäksi,” totesi Thomas.