Uusimmat

Quentin Tarantino hyppyyttää elokuvastudioita uuden elokuvan tarjouskisassa

30.10.2017 21:11 Muropaketin toimitus

Quentin Tarantino etsii uudelle elokuvalleen kotia juoksuttamalla elokuvapamppuja.

Kuten Muropaketissa uutisoitiin, on Quentin Tarantino lopettanut työskentelyn Harvey Weinsteinin tuotantoyhtiön kanssa. Yhteistyö The Weinstein Companyn kanssa lakkasi, kun Weinsteinin harrastama laajamittainen seksuaalinen häirintä nousi julkisuuteen. Tarantino on aiemmin kertonut, kuinka hän tiesi jo 1990-luvulla Weinsteinin sikailuista, mutta ei tehnyt asialle mitään.

Nyt Tarantino on etsimässä uudelle elokuvalleen levittäjää. Se kertoo LSD-kulttijohtaja Charles Mansonin tekemistä murhista, ja elokuvastudioiden kesken käydään tiukkaa tarjoussotaa siitä kuka pääsee tekemään bisnestä Tarantinon kanssa. Ohjaaja ei ole tehnyt tästä prosessista helppoa studioille, sillä Manson-leffan käsikirjoitus on luettavissa ainostaan hänen bisnesagentin toimistoilla.

Käsikirjoituksen lukemisen jälkeen Tarantinon agenttien kerrotaan selittäneen esimerkiksi Warner Brosin, Universal Picturesin ja Paramountin studiojohtajille, kuinka ja millaisilla summilla elokuvan teatteriesitysoikeuksista voi tehdä tarjouksia. Netflix sekä Amazon eivät ole tarjouskilpailussa mukana.

Kun studiot ovat esittäneet tarjouksensa, alkaa toinen kierros. Näissä keskusteluissa studiot voivat tehdä sopimusehdotuksia suoraan Tarantinolle.

Salamyhkäisyys ja varovaisuus Manson-elokuvan suhteen on ymmärrettävissä, kun muistaa miten Tarantinon Hateful Eight -elokuvan käsikirjoitus vuosi internetiin. Sen myötä ohjaaja melkein jätti projektin sikseen.

Huhujen mukaan nimeämätön, uusi tuotantoyhtiö olisi liikkeellä aggressiiviseksi kuvatun tarjouksen kanssa saadakseen Manson-leffan teatterilevitysoikeudet.

Edit: 30.10. klo 13:08 Korjattu uutiseen, etteivät Netflix ja Amazon ole tarjouskilpailussa mukana.