Uusimmat

Quentin Tarantinon mielestä Taksikuski on lähes täydellinen elokuva, mutta yksi vika siitä löytyy

08.11.2022 17:32 Muropaketin toimitus

Uudessa kirjassaan Quentin Tarantino kritisoi Martin Scorsesen ohjaamaa Taksikuskia.

Quentin Tarantino on omistanut kokonaisen kappaleen uudesta kirjastaan Cinema Speculation Martin Scorsesen ohjaamalle Taksikuskille, uutisoi NME. Aiemmin Tarantino on kertonut Taksikuskin olevan yksi suosikkielokuvistaan ja “lähes täydellinen elokuva hahmotutkielmana”.

Hän löytää siitä kuitenkin myös kritisoimista ja keskeisimpänä hän nostaa esille Paul Schraderin alkuperäisen käsikirjoituksen vesittämisen. Lopullisessa elokuvassa parittaja Sportia esittää Harvey Keitel, vaikka alkuperäisessä käsikirjoituksessa hahmo oli musta.

Tarantinon mielestä elokuvassa olisi pitänyt olla enemmän musta- ja valkoihoisten hahmojen vuorovaikutusta, ja Robert De Niron Travis Bickle olisi pitänyt esittää selvemmin rasistina.

“Elokuva tekee selväksi, että hän näkee mustaihoiset miehet rikollisina. Hän välttää kaikenlaista kontaktia heidän kanssaan. Heitä pitää pelätä tai ainakin vältellä. Ja koska katsomme elokuvaa Travisin näkökulmasta, mekin ajattelemme noin”, Tarantino kirjoittaa.