Uusimmat

Rendelin ensimmäiset arviot jakautuvat kahtia – kolme kehuu, kaksi lyttää täysin

21.09.2017 07:44 Muropaketin toimitus

Rendel

Jesse Haajan ohjaama Rendel saa ensi-iltansa huomenna perjantaina 22. syyskuuta. Nyt synkän supersankariseikkailun ensimmäiset arvostelut ovat löytäneet tiensä linjoille.

Rendelin keräämät arvosanat ovat tähän asti olleet elokuvaa kohtaan enimmäkseen hyvinkin suopeita.

Muropaketin omassa arvostelussa Päivi Laajalahti antoi Rendelille kolme tähteä viidestä.

”Rendelin tarina on tuttua huttua läheistensä menetystä kostavasta naamiosankarista, pahikset toinen toistaan pahempia ja harvat naishahmot (mm. Bianca Bradeyn esittämä Stacy sekä Alina Tomnikovin Marla) pelkkiä statisteja. Batmanin ja John Wickin ristisiitokselta tuntuvalle elokuvalle on kuitenkin valmis antamaan anteeksi paljon sellaista mitä suurelle Hollywood-tuotannolle ei. Kyseessä on sen verran harvinainen ja rehellisesti omannäköisensä tapaus suomalaisen elokuvan kentässä.”

Episodi-lehti intoutui Rendelistä siinä määrin, että tähtiä irtosi neljä viidestä.

”Rendelin erikoinen syntytarina, ohjaajan ensikertalaisuus ja laaja mediahuomio saivat aikaan pelonsekaisia odotuksia. Pelko osoittautui turhaksi ja elokuva positiiviseksi yllätykseksi. Rendel on erilainen sekä supersankarielokuvana että Suomi-leffana.”

”Viisi tähteä!”, julistaa Smack the Jackin Jukka L. Savolainen arviossaan seuraavilla saatesanoilla:

”Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin Suomeen, niin ote on hyvin kansainvälinen. Norvannon, Puustisen ja Lehtosaaren käsikirjoitus tarjoaa katsojalle sellaista meininkiä, että oikein ihmettelee kuinka tällainen suuren tyylin tarinankerronta on oikein pystytty Suomessa tekemään ja niin pienellä budjetilla. Varsinkin suurena sarjakuvafanina tunnetun Lehtosaaren kädenjälki toki näkyy vahvasti varsinkin draamallisessa puolessa. Hän on saanut tarinaan syvyyttä, jota harvemmin sarjakuviin perustuvissa elokuvissa on. Käsikirjoitus tarjoaa Haajalle erinomaisen lähtökohdan esikoisohjaukselleen. ”

Maton jalkojen alta vetää Elokuvan taikaa -blogi, joka antaa Rendelille vain kaksi pistettä kymmenestä, ja harvinaisen tylyn tuomion:

”Rendel on valitettavasti surkea elokuva. Sen hyviä puolia ovat pahisten isä-poika-suhde, hölmö rosvokaksikko ja se, ettei Rendel puhu naamio päässään. Kuvaus, lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat myös tyylikkäästi toteutetut ja näytteleminen on ihan toimivaa, mutta siihen ne hyvät jutut sitten jäävät.”

Kuvien takaa -blogissa Kalle Kinnunen on samoilla linjoilla: hänen mukaansa Rendel ei ole hyvä, vaikka yritystä löytyy.

”Rendelin ongelmat ovat kuitenkin niin suuria, etten keksi, miksi elokuvaa voisi suositella muuna kuin länsisavolaisena wannabe-supersankarileffana heille, joita aivan erityisesti kiinnostavat länsisavolaiset wannabe-supersankarielokuvat.”

Lisää arvioita on luvassa eri medioissa Rendelin ensi-illan myötä tänään ja huomenna.