Uusimmat

Ridley Scott käänsi kelkkansa – puhuu jo Alien-elokuvasarjan lopettamisesta

07.11.2017 07:50 Muropaketin toimitus

Alien: Covenant

Ennen Alien: Covenantin viime keväänä tapahtunutta julkaisua Ridley Scott sanoi haluavansa tehdä vielä useamman Alien-elokuvan. Nyt on kuitenkin uusi ääni kellossa.

Lokakuun alussa Alienin, Prometheuksen ja Alien: Covenantin ohjaajana kunnostautunut Ridley Scott kertoi haluavansa keskittyä jatkossa xenomorphien sijaan tekoälyn tutkimiseen Alien-maailmassa.

”Mielestäni Alien-hahmojen evoluutio on lähes ohitse, mutta yritin kahden viimeisimmän elokuvan kanssa nostaa tarinaa uudelle tasolle, joka tulee kertomaan tekoälystä. Kyse on aivan uudesta maailmasta, uudesta planeetasta, jota tekoäly johtaa. Meillä on tätä varten olemassa melko suuret suunnitelmat,” Scott maalaili Cinema Blendin haastattelussa.

Nyt puheet ovat kääntyneet koko Alien-elokuvasarjan finaaliin.

The Hollywood Reporterin julkaisemalla videolla (alla) Ridley Scott kertoo muille nimekkäille elokuvantekijöille, että hän henkilökohtaisesti uskoo Alienin juoksun olevan loppumassa, ja tilalle pitäisi keksiä jotain uutta. Tällä tietoa suunnitelmissa on tehdä vielä kaksi elokuvaa Alien-otsikolla, mutta Scottin puheiden perusteella ne eivät enää ole varsinaisia Alien-elokuvia. Kuka tietää, ehkä elokuvasarjan nimi vielä muuttuukin Androidiksi. Niin paljon kiinnostuneempi Michael Fassbenderin David-androidista Scott tuntuu olevan.

Alien: Covenant sai kansainvälisesti kehnohkon vastaanoton sekä kriitikoilta että Alien-faneilta. Lipunmyynti jäi 240 miljoonaan dollariin, kun viisi vuotta aikaisemmin ilmestynyt Prometheus keräsi 403 miljoonaa. Nähtäväksi siis jää, riittääkö 20th Century Foxilla enää mielenkiintoa kuin yhteen Alien-elokuvaan – etenkin kun Scottkin tuntuu olevan koko hommaan jo aika väsynyt.