Uusimmat

Ryhmä Hau -elokuva saapuu pian katsottavaksi kotiin – luvassa myös jatko-osa ja uusi tv-sarja

Kuva: © Paramount Pictures

04.11.2021 09:09 Muropaketin toimitus

Ryhmä Hau -elokuva on kerännyt Suomessa jo yli 100 000 katsojaa. Menestys on ollut myös muualla maailmassa sitä luokkaa, että Chase ja kumppanit palaavat valkokankaalle, tosin vasta parin vuoden päästä.

The Hollywood Reporterin mukaan Ryhmä Hau -elokuva (Paw Patrol: The Movie) saa jatko-osan, jonka ensi-ilta on 13.10.2023. Lisäksi luvassa on uusi spinoff-tv-sarja, joka keskittyy Ryhmä Hau -elokuva 2:ssa esiteltävään uuteen koiraan.

Ryhmä Hau -elokuva julkaistaan kotikatsomoita varten dvd:llä ja Blu-rayna 6. joulukuuta, digitaalisesti jo saman kuun 1. päivä.

USA:ssa leffan saattoi katsoa ensi-illasta lähtien Paramount+ -palvelusta, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tietoa siitä, että elokuva lisättäisiin valikoimaan myös Suomessa.

Ryhmä Hau on taas vauhdissa! Kun suurin kilpailija Hanttinen pääseee Jännälahden pormestariksi ja alkaa hallita kaupunkia mielensä mukaan, Riku ja suosikkipennut vetävät ykkösvaihteen silmään ja ottavat haasteen vastaan. Yksi pennuista joutuu kohtaamaan menneisyytensä Jännälahdessa, mutta tiimi saa tukea uudelta liittolaiskoira Lillitä. Yhdessä ja uusin jännin vekottimin varustautuneina Ryhmä Hau käy taistoon pelastaakseen Jännälahden kansalaiset!

Muropaketin uusimmat