Uusimmat

Sandman on vasta tulossa Netflixiin, mutta Neil Gaiman varoitti sarjan viidennestä jaksosta jo nyt: “Synkintä mitä voi kuvitella”

17.02.2022 10:29 Muropaketin toimitus

Sandman-sarjan viides jakso perustuu sarjakuvan 24 Hours -tarinaan.

Neil Gaiman kertoo Empiren haastattelussa Netflix The Sandman -sarjan viidennen jakson olevan suora sovitus sarjakuvan numerosta #6, joka on kaikkea muuta kuin kevyttä kamaa.

24 Hours -nimisen tarinan on usein sanottu olevan yksi rankimmista sarjiksista mitä Vertigo Comics koskaan julkaisi. Siinä Johnny Dee, eli Doctor Destiny saa Morpheukselta varastamansa kristallin avulla dinerin asiakkaat sekoamaan ja tekemään toisilleen hirveyksiä 24 tunnin ajan.

Gaimanin mukaan Sandman-sarja mukailee alkuperäismateriaalia myös loikkimalla genrestä ja tunnelmasta toiseen.

– Ekan jakson jälkeen katsoja saattaa miettiä, että tämä on kuin taikuudella tuunattu Downton Abbey. Viides jakso on puolestaan synkintä mitä voi kuvitella, ja kuudes hyvän mielen kamaa, Gaiman paljastaa.

Netflix on julkaissut myös uuden kuvan Tom Sturridgen esittämästä Morpeheuksesta ja Vivienne Acheampongin näyttelemästä Lucienne-kirjastonhoitajasta, joka oli sarjakuvassa Lucien.

Sandman-sarja nähdään Netflixissä tämän vuoden aikana, mutta tarkka ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.