Uusimmat

Sandra Bullockin, Channing Tatumin ja Brad Pittin The Lost City vaikuttaa juuri sopivan aivottomalta toimintakomedialta

11.02.2022 11:50 Muropaketin toimitus

The Lost City saa ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 25. maaliskuuta.

Sandra Bullockin, Channing Tatumin, Daniel Radcliffen ja Brad Pittin tähdittämä toimintakomedia The Lost City julkaistaan elokuvateattereissa maaliskuussa. Elokuvasta on nyt julkaistu uusi tiiseripätkä jokin aika sitten julkaistun virallisen trailerin seuraksi.

Osassa Muropaketin toimitusta elokuva on jo saanut aikaan innostunutta hihitystä, sillä toimintakomedia vaikuttaa nykyiseen synkähköön elämänmenoon juuri sopivan aivottomalta paolta todellisuudesta.

The Lost Cityn virallinen synopsis kuuluu näin:

”Nerokas mutta julkisuutta välttelevä kirjailija Loretta Sage (Sandra Bullock) on luonut menestyksekkään uran kirjoittamalla eksoottisiin paikkoihin sijoittuvia romanttisia seikkailuromaaneja. Kirjojen kannessa on aina komeillut komea miesmalli Alan (Channing Tatum), joka on omistanut elämänsä romaanisarjan sankarin Dashin esittämiselle.

Uuden kirjan markkinointikiertueella omalaatuinen miljardööri (Daniel Radcliffe) sieppaa Lorettan ja vaatii häntä näyttämään tien edellisessä kirjassaan esiintyneen kadonneen muinaiskaupungin aarteen luo. Alan haluaa todistaa olevansa oikea sankari ja lähtee pelastamaan Lorettaa. Suuren viidakkoseikkailun pyörteisiin joutuvan parivaljakon on tehtävä yhteistyötä selviytyäkseen luonnon armoilla ja löytääkseen aarteen ennen kuin se katoaa ikuisiksi ajoiksi.”

Katso uusi tiiseri ja virallinen traileri näistä videoista:

The Lost City juliste