“Se oli ihan järjetöntä” – Frendien näyttelijä ei voi uskoa, miten valkoinen sarja oli
Frendit-sarjan kaikki keskeiset näyttelijät olivat valkoihoisia.
Frendit-sarja ei varsinaisesti loistanut näyttelijäkaartinsa diversiteetillä, sillä hittisarjan kaikki keskeiset näyttelijät olivat valkoihoisia.
Adam Goldberg esitti Frendeissä Matthew Perryn näyttelemän Chandlerin kämppistä kolmen jakson ajan sarjan toisella tuotantokaudella. Goldberg kertoo Deadlinen uutisen mukaan, ettei hän nykysilmin katsottuna voi uskoa, miten huonosti sarjan teossa huomioitiin muut kuin valkoihoiset.
“Diversiteetin näkökulmasta, kun nyt katsoo taaksepäin, niin olihan se ihan järjetöntä. Olen kuullut mustien puhuvan siitä, että koska silloin ei odottanutkaan näkevänsä ketään itsensä kaltaista, se ei ollut mikään yllätys ja sitä päätyi samaistumaan hahmoihin heidän etnisyydestään riippumatta. Siihen aikaan oli normi, ettei diversiteettiä ollut”, Goldberg kommentoi.
Uutisen mukaan esimerkiksi David Schwimmer koitti saada sarjaan enemmän väriä kampanjoimalla jossakin vaiheessa Rossille mustaa naisystävää. Lisa Kudrow on puolestaan kommentoinut, että sarjan moderni versio olisi varmasti aivan eri näköinen ja monipuolisempi.