Uusimmat

Sean Connery täyttää tänään 90 vuotta – Legendaarisen elokuvanäyttelijän ura päättyi kahteen kammotukseen, joista toisesta aniharva on edes kuullut

25.08.2020 08:41 Muropaketin toimitus

Sir Thomas Sean Connery täyttää tänään, 25. elokuuta, 90 vuotta.

Aika kuluu niin nopeasti, ettei sitä edes tajua:

Sean Conneryn edellisestä valkokangasroolista on kulunut tänä vuonna jo 17 vuotta. Connery tähditti vuonna 2003 Alan Mooren sarjakuvan pohjalta tehtyä – ja kaikin puolin epäonnistunutta – Herrasmiesliiga-elokuvaa (The League of Extraordinary Gentlemen).

Sen jälkeen hän ei pitkiä valkokangaselokuvia ole tehnyt.

Eläkkeelle Connery siirtyi vuonna 2006. Tosin jo heti seuraavana vuonna hänen huhuttiin esiintyvän neljännessä Indiana Jones -elokuvassa, mutta nämä väitteet näyttelijä torppasi toteamalla, että ”eläkkeellä on vaan hitto vie liian hauskaa”. Niinpä vuoden 2008 Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta sai pärjätä ilman Viimeisen ristiretkestä tuttua hahmoa.

Pienen lepohetken lepopäivistään Sean Connery piti vuonna 2012, jolloin hän ääninäytteli hirvittävän huonossa Sir Billi -animaatiossa.

Sen koommin ei Connery enää ole elokuvien tekemiseen osallistunut.