Uusimmat

Sekaisin Marista -tähti Cameron Diaz valahti ensin jämäkomedoihin ja on nyt lopettanut näyttelijänuransa kokonaan [PÄIVITETTY]

13.03.2018 07:30 Muropaketin toimitus

Cameron Diazin näyttelijäkollega Selma Blairin mukaan Sekaisin Marista -tähteä ei enää elokuvissa nähdä.

Asiasta ei ole vielä virallista vahvistusta, mutta Metro-lehden haastattelussa Selma Blair (mm. Hellboy) on tehnyt hyvin selväksi, että Cameron Diazilta on turha odottaa enää uusia elokuvia. Lehden uutisen mukaan Diaz itse kertoi Blairille lounaan merkeissä keskittyvänsä nyt mieluummin yhteiseloon miehensä Benji Maddenin kanssa kuin elokuviin.

Vuoden 2002 The Sweetest Thing -elokuvaa muistellessaan Selma Blair kertoi Metrolle haluavansa tehdä sille yhä jatkoa, mutta Diaz ilmoitti, että hän ei aio enää näyttelemistä jatkaa.

”Hänellä on todella hieno elämä, en tiedä mitä pitäisi tapahtua, jotta hän palaisi elokuvien pariin. Hän on onnellinen nyt”, Blair summasi Metrolle.

Cameron Diazin uusin elokuva on neljä vuotta sitten ilmestynyt Annie, joka ei ollut varsinainen menestys. Sen jälkeen Diaz on sanonut ei kaikille elokuvatarjouksille.

Ensiesiintymisensä The Mask -elokuvassa vuonna 1994 tehneen Cameron Diazin tunnetuimpia elokuvia ovat Jim Carrey -komedian ohella Sekaisin Marista, Being John Malkovich, Charlien enkelit, Shrek, Vanilla Sky ja Gangs of New York.

Uransa loppuvaiheessa Diaz päätyi tekemään Sex Tapen, Bad Teacherin ja The Other Womanin kaltaisia jämäkomedioita. Tämä yhdistettynä siihen, miten vähän Hollywoodissa on tarjolla rooleja keski-ikäisille naisille (Diaz on nyt 45), saattoi edesauttaa päätöstä jättää Hollywood taakse.

PÄIVITYS 13.3.2018 11.11:

Selma Blair on ilmoittanut vain vitsailleensa.