Uusimmat

“Seksikohtauksen tekeminen Jennifer Anistonin kanssa oli kidutusta, mutta toisaalta ei”, Frendit-tähden vastanäyttelijä muisteli

07.10.2021 08:36 Muropaketin toimitus

Viime viikolla ilmestynyttä The Guiltya promotessaan Jake Gyllenhaal on muistellut elokuvaa, jonka hän teki vuonna 2002 yhdessä Frendit-tähti Jennifer Anistonin kanssa.

Jos olet unohtanut The Good Girl – Kiltti tyttö -elokuvan jo, ei mikään ihme. Romanttinen draama ei Suomen elokuvateattereihin päässyt, eikä siitä ole jäänyt nimekkäästä näyttelijäkaartista huolimatta jälkeä populaarikulttuurin kartastoon.

Holden Wortheria esittänyt Jake Gyllenhaal kuitenkin muistaa The Good Girlin hyvin, sillä sitä tehdessä hän pääsi – tai joutui – näyttelemään seksikohtausta Jennifer Anistonin kanssa. Kokemus oli kertakaikkisen ristiriitainen.

”Se oli ihan kidutusta, sitä se oli. Mutta samaan aikaan myös ei. Tarkoitan että se oli sekä että”, Gyllehaal muisteli Howard Sternin haastattelussa (Yahoo! Moviesin mukaan).

Donnie Darko -tähti oli ihastunut Jennifer Anistoniin myös oikeasti, eikä intiimin kohtauksen tekeminen tästä lähtökohdasta ollut läpihuutojuttu.

”Jännä juttu, mutta rakastelukohtaukset ovat vaivaannuttavia, koska katsomassa on jotain 30-50 ihmistä. Sellainen ei saa minua kiihottumaan. Ja se on kumman mekaanista puuhaa, ja samoin myös tanssin kaltaista tarkkaan suunniteltua puuhaa”.

The Good Girliä ei Suomen suoratoistopalveluista löydy, mutta elokuvan voi vuokrata muutamalla eurolla ainakin Google Playsta.

LUE LISÄÄ: Arvostelu | Netflix-uutuus The Guilty on Training Day -ohjaajan parhaita elokuvia – ja iso kiitos siitä kuuluu Jake Gyllenhaalille