Uusimmat

Seksuaalirikoksista syytetty Neil Gaiman on valmis jäämään pois Good Omensin tekijätiimistä, jotta sarjan viimeinen kausi saadaan julkaistua

Kuva: © Prime Video

12.09.2024 07:42 Muropaketin toimitus

Esituotantovaiheessa olevan Good Omes -sarjan kolmannen kauden kuvausten on tarkoitus alkaa tammikuussa.

Neil Gaimania syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jonka johdosta hänen ja Terry Pratchettin kirjaan pohjautuvan Good Omens -sarjan kolmannen ja samalla viimeisen kauden tuotanto keskeytettiin.

Gaiman itse on vakuuttanut syyttömyyttään, mutta nyt Deadline uutisoi hänen olevan valmis jäämään pois tekijätiimistä, jotta kolmoskausi saadaan tehtyä.

Deadlinen tietojen mukaan Gaiman ei päätöksellään tunnusta syyllisyyttään, vaan kiistää ne järkyttyneenä. Amazon ei ole vielä tehnyt lopullisia päätöksiä jatkon suhteen.

Prime Videon esittämän Good Omens -sarjan viimeinen kausi on esituotantovaiheessa ja kuvausten oli tarkoitus alkaa tammikuussa.

Fantasiakirjailija Neil Gaimania syytetään vakavista rikoksista – Disney otti juuri hajurakoa ja Netflix saattoi tehdä saman