Uusimmat

Seuraava X-Men-elokuva julkaistaan pahasti myöhässä – syyt siihen paljastuivat juuri

03.10.2018 09:22 Muropaketin toimitus

X-Men: Dark Phoenixin ensi-iltaa lykättiin viikonloppuna helmikuulta 2019 saman vuoden kesäkuulle. Nyt ohjaaja-käsikirjoittaja Simon Kinberg on selittänyt, miksi tällaiseen ratkaisuun päädyttiin.

Alkujaan X-Men: Dark Phoenixin piti saapua elokuvateattereihin jo kuluvana syksynä, mutta lykkäykset ovat myöhästäneet sen julkaisua nyt jo kolmella vuosikvartaalilla.

Simon Kinbergin mukaan syitä lykkäykseen on useita. Merkittävimmät niistä ovat keskeneräiset erikoistehosteet ja Kiinan alati kasvavat elokuvamarkkinat.

”Joissakin Dark Phoenixin trailereissa luki ’Tulossa pian’ ja joissakin ’Helmikuun 14. päivä’. Jälkimmäinen oli ajankohta, jolloin olisimme halunneet elokuvan julkaista, mutta sitten tajusimme, etteivät erikoistehosteet olisi valmiina siihen mennessä. Sitten Gambiitilta vapautui paikka, koska se ei valmistuisi ajoissa kesäkuulle [elokuvan julkaisu lykättiin kesältä 2019 alkuvuoteen 2020 – toim. huom.]. Vertailimme kesäkuun ja helmikuun päiviä ja päätimme että kesäkuu tarjosi meille enemmän mahdollisuuksia maailmanlaajuisesti. Enemmän valkokankaita, enemmän IMAX-valkokankaita, parempi mahdollisuus päästä Kiinan markkinoille, jossa näillä elokuvilla on valtava suosio. Trailerin julkaistuamme opimme, että se katsottiin pelkästään Kiinassa 44-45 miljoonaa kertaa”, Kinberg selitti Bleeding Coolin mukaan.

X-Men: Dark Phoenixin päivämäärän vaihtaminen tapahtui todella pian trailerin julkaisun jälkeen. Tämän takia mainosvideolla puhutaan vielä helmikuusta. Simon Kinbergin mukaan tilanne on valitettava. Hän itse olisi halunnut traileriin ”Tulossa pian” -maininnan tai kesäkuun 2019. Asiasta ei kuitenkaan tiedetty vielä siinä vaiheessa, kun video YouTubeen ladattiin.