Uusimmat

Seuraavien X-Men-elokuvien julkaisuajat menivät uusiksi – tänä vuonna ilmestyy vain kaksi mutanttileffaa

12.01.2018 07:18 Muropaketin toimitus

20th Century Fox siirtyy ennen pitkää Disneyn omistukseen, ja näin ollen X-Men-elokuvien mutantit astuvat Marvel Cinematic Universeen. Toistaiseksi Fox kuitenkin jatkaa X-Men-elokuvien tekemistä itsenäisesti piittaamatta Marvel Studiosin elokuvien tapahtumista.

Viime yönä Suomen aikaa Yhdysvalloista kantautui paljon uutta tietoa X-Men-elokuvien lähitulevaisuudesta. Coming Soonin mukaan luvassa on aikataulumyllerryksiä isolla kädellä.

Vuoden 2018 keväälle luvattu The New Mutants lykkääntyy lähes vuodella. 13.4.2018 sijaan elokuva julkaistaan vasta 22.2.2019. Takaisku on valitettava monelle mutanttifanille, mutta kenties tilanteeseen tuo lohtua se, että Deadpoolin jatko-osan julkaisua on vastavuoroisesti aikaistettu parilla viikolla. 1.6.2018 sijaan Deadpool 2 saapuu teattereihin 18.5.2018.

Syksylle luvatun X-Men: Dark Phoenixin ensi-ilta on pysynyt samana kuin ennenkin, mutta helmikuulle 2019 kaavailtu Gambiitin sooloelokuva lykkääntyy taas – nyt jo noin sadatta kertaa. Uudella aikataululla Channing Tatumin tähdittämän Gambiitin pitäisi ilmestyä 7.6.2019. Nähtäväksi jää, pitääkö aikataulu, sillä ohjaaja Gore Verbinski (Pirates of the Caribbean) on juuri jättänyt pitkään tekeillä olleen mutanttiseikkailun.