Uusimmat

Shannon Elizabeth esiintyi American Pie -elokuvassa alasti, eikä kadu asiaa yhtään: ”Ilman sitä minulla ei olisi nykyistä uraani”

20.08.2020 21:01 Muropaketin toimitus

Moni aloitteleva näyttelijä on suostunut alastonkohtauksiin edistääkseen uraansa, ja läpimurron jälkeen vaatteet ovat pysyneet tarkemmin päällä. Suunnilleen näin kävi American Pie -elokuvista tutulle Shannon Elizabethille.

Nadiaa vuoden 1999 American Pie -elokuvassa esittänyt Shannon Elizabeth kertoo tuoreessa Skin: A History Of Nudity In The Movies -dokumentissa suoraan, miten esiintyminen komediaklassikossa ilman vaatteita auttoi hänen uraansa:

”Jos en olisi tehnyt American Pieta ja esittänyt Nadiaa alasti, ei minulla välttämättä olisi nykyistä uraani ollenkaan”, Elizabeth uskoo.

A-luokan tähdeksi ei Elizabeth American Pie -esiintymisellään päässyt, mutta on sentään tullut tutuksi mm. elokuvista Kolmetoista aavetta ja Jay ja Silent Bob iskevät takaisin ja sarjoista 70’s Show ja Cuts.

Ensimmäisen American Pien lisäksi Elizabeth esiintyi myös American Pie 2:ssa ja American Pie: Luokkakokouksessa.

Heinäkuussa Shannon Elizabeth toivotti American Pielle hyvää 21-vuotispäivää ja teki myös siinä yhteydessä selväksi, ettei hän kadu pätkän vertaa Nadian esittämistä – päinvastoin.

Asiasta on uutisoinut ensimmäisenä CinemaBlend.