Silvottu ankanpoikanen, naisen irtileikattu rinta, päähän ammuttuja lapsia… – Elokuvavuosi 2019 alkaa Suomessa katsojia järkyttäneellä ”komedialla”

Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla Suomen ensi-iltansa saaneen The House That Jack Built pääsee laajempaankin teatterilevitykseen ensi vuoden alussa.

Jo useamman vuosikymmenen ajan elokuvakenttää ravistelleen Lars von Trierin ohjaama ja käsikirjoittama The House That Jack Built ”seuraa 12 vuoden ajan älykkään Jackin elämää ja tapahtumia, jotka tekivät hänestä sarjamurhaajan. Jack itse puolestaan näkee jokaisen tekemänsä murhan taideteoksena. Poliisi ja tutkijat pääsevät koko ajan lähemmäksi Jackiä, kun hän ottaa yhä suurempia riskejä pyrkiessään täydelliseen lopputulokseen: kaikkein mahtavimman taideteoksen luomiseen”.

Lars von Trierin elokuvassa pääosaa eli Jackia esittää Matt Dillon. Muita avainnäyttelijöitä ovat Bruno Ganz, Uma Thurman ja Riley Keogh.

The House That Jack Builtia on kuvailtu draamaksi, trilleriksi, kauhuksi ja jopa komediaksi. Elokuvan tyylilaji siis vaihtelee katsojan mukaan. Erityisen paljon ”Jack” on ollut julkisuudessa kohahduttavien väkivaltakohtaustensa takia – Cannesin kantaesityksessä merkittävä osa yleisöstä käveli ulos kesken elokuvan. The House That Jack Builtissa nähdään esimerkiksi raakaa lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, ankanpoikasen silpomista saksilla ja naisen rinnan irtileikkaaminen.

Daily Mail on viihdyttänyt lukijoitaan listaamalla elokuvan hirveydet omassa artikkelissaan.

The House That Jack Built on tuomittu vuoden 2018 kuvottavimmaksi elokuvaksi, mutta siitä on myös toisenlaisia tulkintoja. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin sivuilla Suomen johtava elokuvatoimittaja Kalle Kinnunen kuvailee näkemäänsä seuraavasti:

The House that Jack Built on pikimusta ja erittäin verinen komedia, joka tuntuu melkein jäähyväiselokuvalta. Se on Nymphomaniacin (R&A 2014) sisarteos, jossa erilaisia filosofisia ajatuksia ja provokaatioita ripustetaan absurdeihin ja yliampuviin murhaepisodeihin. Melancholiasta (2011) tuttua on masennuksen käsittely, joka ei välttämättä ole aina tietoista. Jackin keskustelut naisten kanssa ovat roolipelejä, joissa kaikuvat Antichristin (R&A 2009) vastakkainasettelut. Ennen kaikkea elokuva on taiteilijan omakuva ja eetoksen itseironinen summaus. Aistiherkkä Jack on perfektionismissaan täysi tomppeli ja kapeakatseisuudessaan melkein syyntakeeton. Hän ei kerta kaikkiaan voi lopettaa – eikä Trierkään voi: Cannesin gaalanäytöksestä marssi katsojia ulos etenkin jaksossa, jossa Jack rauhallisesti tappaa lapsia.

Kinnusen kirjoituksen vastapainoksi voi lukea vaikkapa Pajiba-sivuston Caspar Salmonin kommentit. Hän lähestyy näkemäänsä aivan eri kulmasta..

This is not a review. I left The House That Jack Built after 100 minutes, at a moment when the central character began to cut off the tits of a woman he called ‘Simple’, having previously drawn incision lines around her breasts with a marker he made her get for him and then psychologically tortured her. The moment I left was when I turned my face away from the sight of the breast being cut off, but could still hear the amped-up sound of a blade sawing into flesh and the screams of a woman – and, in turning away, met the eyes of the woman sitting next to me, who was also averting her eyes from the violence onscreen; and, having cowered with her for two seconds, I decided to leave before I was put through more funny games.

Nordisk Film on vahvistanut The House That Jack Builtin saapuvan valkokankaille vuoden 2019 alkupuolella. Tarkka julkaisupäivä on kuitenkin yhä määrittelemättä.