Uusimmat

Sisu saa ensi-iltansa USA:ssa perjantaina – Lippukauppa Fandangoa katsoessa tekisi mieli painua torille huutamaan hakku kädessä

24.04.2023 09:29 Muropaketin toimitus

Sisu

Sisun tekijöillä on jännät paikat. 

Jalmari Helanderin ohjaama ja käsikirjoittama Sisu saa jenkkiensi-iltansa tämän viikon perjantaina eli 28. huhtikuuta.

Elokuvan traileri sai aikaisemmin keväällä hyvän vastaanoton, mutta vielä on mahdotonta sanoa, miten paljon R-ikärajan toimintatykitys tulee myymään lippuja. Niin tai näin, suomalaisena ja Helanderin uraa Ukkosen kaltaisista lyhytelokuvista lähtien seuranneena tuntuu hienolta nähdä omilla ehdoilla tehty ja selkeästi Suomeen sijoittuva elokuva USA:n suurimpiin kuuluvan lippukaupan Fandangon sivuilla.

Sisusta on julkaistu arvioita jenkkimedioissa jo aikaisemmin festivaaliesitysten pohjalta, mutta tällä viikolla niitä on luvassa reippaasti lisää. Arvioiden ja somereaktioiden lukemisen ohella tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten Sisun Rotten Tomatoes -arvosana tulee muuttumaan. Tällä hetkellä Helanderin elokuvaa on kehunut 100 prosenttia kriitikoista, mutta arvioita on toisaalta kasassa vasta 15 kappaletta.

Sisun julkaisua muualla maailmassa voi seurata IMDb:n kautta – joskin lista on vajaa. Joukosta puuttuu esimerkiksi Kanada, jossa Sisu julkaistaan myös perjantaina.

Lionsgate on jatkanut Sisun mainoskampanjaa julkaisemalla uusia kohtausmaistiaista elokuvasta YouTubessa.