Uusimmat

Sonic the Movie 2 menestyy jo nyt paremmin kuin ykkösosa – katsotuin elokuva muuallakin kuin Suomessa

Kuva: © Paramount Pictures and Sega of America.

05.04.2022 16:54 Muropaketin toimitus

Paramount on erittäin tyytyväinen, kun Sonic the Movie 2 ylittää edeltäjänsä tuloksia jo ennen ensi-iltaansa Yhdysvalloissa.

Sonic the Movie 2 on saanut yllättävän hyvän vastaanoton, ja uusi videopelielokuva saapui ensi-iltaan viime perjantaina monilla markkina-alueilla, myös Suomessa. Elokuva nousikin Suomessa heti viikonlopun katsojalukujen kärkeen, eikä Suomi ole yksin.

Video Games Chroniclen mukaan Sonic the Movie 2 on viikonlopun ykkösleffa myös muun muassa Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Australiassa, Espanjassa ja Saksassa.

Leffayhtiö Paramount onkin kommentoinut olevansa ”ilahtunut” elokuvan erinomaisesta menestyksestä, ja leffa on menestynyt jo nyt kaksi prosenttia paremmin kuin alkuperäinen Sonic the Movie vuonna 2020. Ja tämä on tilanne ennen kuin elokuva tulee Yhdysvalloissa ensi-iltaan, mikä tapahtuu vasta tulevana perjantaina 8. huhtikuuta.

Voi hyvinkin olla, että Sonic the Movie 2 nousee vielä vuoden suurimpien ensi-iltojen joukkoon. Menestystä saattavat siivittää myös arvostelut, sillä kriitikoiden vastaanotto uudelle Sonic-leffalle on ollut poikkeuksellisen lämmin.

LUE MYÖS: Arvostelu | Tämä ei ole aprillia – Sonic the Movie 2 on paljon parempi elokuva kuin edeltäjänsä