Spede-faneilla on paljon sulateltavaa tänä vuonna – Ensin tulee uusi Hirttämättömät keväällä, sitten Spede-elokuva syksyllä
Spede Pasasen rooli Suomen viihdekentällä oli niin merkittävä, että vaikutus näkyy vielä yli 20 vuotta kuoleman jälkeenkin.
Kuten olemme kertoneet jo aikaisemmin, Spede Pasasen vuoden 1971 Hirttämättömät-elokuvaa kierrätetään toukokuussa.
Kas tähän malliin:
Hirttämättömät ei kuitenkaan ole vuoden 2023 ainoa Spede-leffa.
Syyskuun 22. päivä ensi-iltansa saavasta Spede-elokuvasta on julkaistu tänään uusi traileri.
Aleksi Delikourasin ohjaama ja Riku Niemisen tähdittämä Spede ”tarkastelee Speden ja kumppaneiden innovatiivisinta vaihetta elokuvan tekemisen kautta 1960-luvun lopulta Uuno Turhapuro -elokuvan läpimurtoon 1970-luvun alkupuolella. Elokuvassa tullaan näkemään muun muassa Uuno-hahmon syntytarina. Lisäksi se päästää katsojan seuraamaan kulissien taakse Speden väsymätöntä taistelua viihteen puolesta ajan elokuvataidepiirejä vastaan.”
Spede-elokuvassa Vesa-Matti Loiria näyttelee Aku Sipola, Simo Salmista Mikko Töyssy ja Ere Kokkosta Joonas Nordman. Speden vaimoa Pirjo Pasasta näyttelee Minka Kuustonen.