Uusimmat

Star Wars -tähti Mark Hamill on jo löytänyt näyttelijän nuorelle Luke Skywalkerille

12.03.2018 07:25 Muropaketin toimitus

Han Solon nuoruudesta kertova Solo: A Star Wars Story saa ensi-iltansa toukokuussa. Disneyn julkaistessa uuden Star Wars -elokuvan joka vuosi, saamme todennäköisesti nähdä ennen pitkää myös nuoren Skywalkerin seikkailuja. Nyt Mark Hamill on kertonut oman näyttelijäsuosikkinsa rooliin.

Painotettakoon kärkeen, etteivät Disney tai Lucasfilm ole ainakaan vielä vahvistaneet tekevänsä elokuvaa nuoresta Lukesta.

Mutta jos sellainen tulisi, haluaisi Mark Hamill nähdä roolissa Jacob Tremblayn, uutisoi Variety-lehti.

Tänä vuonna 12 vuotta täyttävä kanadalaisnäyttelijä ei ole vielä monellekaan tuttu, mutta on ehtinyt kerätä jo kiitosta elokuva-alalla esimerkiksi Room-elokuvan myötä. Ensi syksynä Tremblay tähdittää Shane Blackin uutta Predator-elokuvaa Thomas Janen ja Boyd Holbrookin rinnalla.

Jacob Tremblay olisi varmasti innoissaan mahdollisuudesta esittää Luke Skywalkeria, sillä hän on kovan luokan Star Wars -fani, joka on jopa nimennyt koiransa Daisy Ridleyn esittämän Reyn mukaan.

Solo: A Star Wars Storyn jälkeen Lucasfilm julkaisee joulukuussa 2019 Episode IX:n. Sen jälkeisten Star Wars -elokuvien julkaisuajoista tai tarkoista sisällöistä ei vielä ole tietoa. Tiedossa ei vielä ole sekään, palaako Mark Hamill enää Skywalkerin rooliin The Last Jedin jälkeen. Hän itse tosin uskoo ja toivoo niin.