Uusimmat

Stephen King -klassikosta on yhä tekeillä tv-sarja, mutta uudella The Dark Towerilla on tällä hetkellä yksi iso ongelma

01.03.2023 09:40 Muropaketin toimitus

The Dark Tower -sarjaa työstää tällä hetkellä Mike Flanagan.

Vuoden 2017 Stephen Kingin saman nimiseen kirjasarjaan perustuva The Dark Tower – Musta torni -elokuva oli kunnon kammotus, jonka oli tarkoitus toimia uuden franchisen ensimmäisenä osana. Idris Elban ja Matthew McConaugheyn tähdittämän elokuvan tarinan oli tarkoitus jatkua Amazonin tv-sarjassa, jonka Man in Black -pahikseksi oli jo buukattu Jaspes Pääkkönen.

Amazon päätti haudata koko sarjan kuvattuaan pelkän pilottijakson.

Muun muassa The Haunting of Hill House -sarjasta ja Doctor Sleep -elokuvasta tuttu Mike Flanagan työstää yhä tv-versiota, mutta mahdollisella sarjalla on yksi suuri ongelma. Yksikään studio tai suoratoistopalvelu ei ole tällä hetkellä mukana projektissa. Flanagan hankki Mustan tornin oikeudet itselleen viime joulukuussa.

”The Dark Towerin oikeudet ovat nyt minulla ja yhteistyökumppanillani Trevor Macylla. Yksikään studio ei ole mukana, eli olemme ilman partneria ja rahoittajaa”, Flanagan sanoo Script Apart -podcastissa.

”Tämä on minun unelmaprojektini, jonka olen halunnut tehdä todella pitkään. Työstän sitä tavalla tai toisella tällä hetkellä päivittäin.”

Flanagan sanoo pilottijakson käsikirjoituksen olevan valmis ja kokonaisuuden koostuvan viidestä tuotantokaudesta.

Muropaketin arvostelussa Musta torni -elokuva sai aikoinaan yhden tähden viidestä ja siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Täysin järjetön tarina tuntuu siltä, kuin se olisi kasattu lukemalla satunnaisia pätkiä kirjoista, napattu niistä muutama hahmo ja osia Kingin fantasiamaailman mytologiasta, nakattu kaikki samaan kasaan, sekoitettu ja toivottu kirjasarjan fanien maksavan pääsylipun hinnan. Nimen lisäksi tällä Mustalla tornilla ei ole oikeastaan yhtään mitään tekemistä lähdemateriaalin kanssa.”

Arvostelu: Stephen Kingin Mustan tornin elokuvaversio on täysin tyhjänpäiväinen töräys