Uusimmat

Stranger Things -sarjan tekijät koettavat päästä irti helmasynnistään: “Koetamme keskittyä viimeisellä kaudella alkuperäisiin hahmoihin”

16.08.2022 10:05 Muropaketin toimitus

Netflixin hittisarja Stranger Things valmistautuu viidenteen ja samalla viimeiseen kauteensa.

Tänä kesänä julkaistu, Stranger Things -sarjan neljäs kausi esitteli jälleen uusia hahmoja, joista keskeisimpänä fanisuosikiksi noussut, Joseph Quinnin esittämä Eddie Munson. Hittisarja tai ei, kritiikkiäkin Stranger Thingsin päälle on alkanut sataa esimerkiksi siitä syystä, että uusien hahmojen myötä sarjan alkuperäiset hahmot jätetään taka-alalle.

Indiewiren haastattelussa sarjan luojat Matt ja Ross Duffer kertovat yrittävänsä keskittyä viidennellä ja samalla sarjan viimeisellä kaudella enemmän alkuperäisiin hahmoihin.

“Yritämme tehdä parhaamme ja koitamme olla lisäämättä uusia hahmoja viidennelle kaudelle. Yritämme sen sijaan keskittyä alkuperäisiin hahmoihin”, Ross Duffer kommentoi.

Dufferit ovat lisänneet uusia hahmoja melkoisen ansiokkaasti, mistä esimerkkinä toisella kaudella mukaan tullut Sadie Sink, kolmannella kaudella liitetty Maya Hawke ja nyt neloskauden Quinn. Dufferit kertovat kuitenkin olevansa hyvin varovaisia uusien hahmojen suhteen, sillä he eivät halua tuoda näitä kuvaan alkuperäisten kustannuksella.

“Olemme hermona aina kun lisäämme uuden hahmon, koska ajattelemme, että meillä on tässä upeita hahmoja ja näyttelijöitä, ja jokainen hetki, jonka vietämme uuden hahmon kanssa on pois muilta näyttelijöiltä. Joten meidän pitää olla todella todella varovaisia sen suhteen, millaisia hahmoja otamme mukaan”, Matt Duffer kertoo.

Stranger Thingsin viidennen kauden julkaisuaikataulusta ei ole vielä tietoa.