Uusimmat

Stranger Thingsin tekijät lupasivat, ettei seuraavaa kautta tarvitse odottaa kolmea vuotta

30.05.2022 08:37 Muropaketin toimitus

Stranger Things -sarjan viides kausi jää sen viimeiseksi.

Netflixin Stranger Things -sarjan luojat Matt ja Ross Duffer lupaavat Varietyn haastattelussa, ettei fanien tarvitse odottaa seuraavaa ja samalla viimeiseksi jäävää viidettä kautta yhtä pitkään kuin viime perjantaina alkanutta neljättä kautta.

Tuore kausi myöhästyi koronaviruspandemian takia reippaasti. Sen ja edeltävän kauden välillä ehti kulua melkein kolme vuotta.

– Se ei ole meistä kiinni, mutta tämän ja seuraavan kauden välin pitäisi olla paljon lyhyempi. Meillä on jo raamit valmiina, ja nyt tuskin on luvassa puolen vuoden pandemiataukoa, veljekset sanovat.

Stranger Thingsin viidennen kauden kuvaukset saattavat alkaa vielä tämän vuoden puolella, mutta sen ensi-ilta on aikaisintaan ensi vuoden lopussa. Todennäköisesti viimeinen kausi tulee tarjolle vasta vuonna 2024.

Kahteen osaan jaetun neljännen kauden jaksoista Netflixiin tuli tarjolle viime perjantaina seitsemän. Viimeiset kaksi huippupitkää jaksoa saapuvat suoratoistopalveluun 1. heinäkuuta.

Stranger Things