Uusimmat

Studio vahvisti: The Flash -elokuva aiotaan yhä julkaista, vaikka Ezra Miller on sekoillut maineensa pilalle

05.08.2022 18:00 Muropaketin toimitus

Näillä näkymin The Flash -elokuva saa ensi-iltansa 23. kesäkuuta 2023.

Viimeaikaisten uutisten valossa moni DC-fani odottaa nyt pelonsekaisin tuntein tietoja tulevista supersankarielokuvista. Batgirl-elokuva hyllytettiin, mutta Warner Brosin toimitusjohtaja David Zaslav vakuuttelee Comic Bookin uutisen mukaan, että elokuvateattereihin suunnitellut elokuvat Black Adam, Shazam! Fury of the Gods ja The Flash olisivat edelleen tulossa.

“Meillä on joitakin upeita DC-elokuvia tulossa – Black Adam, Shazam! The Fury of the Gods ja The Flash, ja työstämme niitä kaikkia. Olemme niistä innoissamme. Olemme nähneet ne, ne ovat mielestämme mahtavia ja uskomme, että voimme tehdä niistä vieläkin parempia”, Zaslav kommentoi.

Fanit ovat pelänneet etenkin The Flash -elokuvan julkaisun puolesta, mihin suurimpana syynä ovat olleet päätähti Ezra Millerin viimeaikaiset sekoilut. Miller on muun muassa pidätetty väkivaltaisesta päällekarkauksesta kolmesti.

Zaslavin mukaan studiolla tehdään nyt suuria muutoksia ja suunnitelmia DC-elokuvien tulevaisuuden osalta.

“Meillä on tiimi, joka tekee kymmenen vuoden suunnitelman DC-elokuville. Se tulee olemaan rakenteeltaan samanlainen kuin minkä Alan Horn ja Bob Iger pistivät niin tehokkaasti pystyyn Kevin Feigen kanssa Disneyllä. Siihen keskeisenä kuuluu, että keskitymme laatuun. Emme julkaise mitään elokuvaa, ennen kuin se on valmis. Haluamme nyt keskittyä siihen, miten teemme jokaisesta elokuvasta vieläkin paremman”, Zaslav kertoo.

Black Adam on tulossa Suomessa valkokankaille 21. lokakuuta ja Shazam! Fury of the Godsin ensi-ilta on tällä hetkellä 21. joulukuuta.