Sub esittää tänään Bruce Willisin elokuvan, jota kenenkään ei pitäisi katsoa – kaikista vähiten Die Hard -fanien
Subin illan elokuvaa katsoessa tulee paha mieli.
Sisäpiiriläisten kertoman mukaan Bruce Willis teki viimeiset elokuvansa jo muistisairaudestaan kärsien, eikä aina edes ymmärtänyt, mitä tai millaista leffaa oli tekemässä. On tarina tosi tai ei, Willisin uran ehtoopuolen tekeleet ovat valovuosien päässä karismaattisen Die Hard -tähden parhaista hetkistä.
MTV Sub esittää tänään kello 21.00 vuonna 2019 valmistuneen ja sangen heikosti tunnetun Trauma Centerin, joka edustaa Bruce Willisin elokuvatuotantoa kehnoimmillaan.
IMDb:ssa Trauma Centerin arvosana on 4,0/10, ja Rotten Tomatoesissa tuoreusasteet 20 ja 55 prosenttia. Trauma Centerin on ohjannut halpiselokuviin erikoistunut kökkökippari Matt Eskandari, jonka kanssa Bruce Willis teki myös elokuvat Wire Roomin (2022), Hard Killin (2020) ja Survive the Nightin (2020).
Elokuvat olivat toinen toistaan hirveämpiä.
Trauma Centerin tarinassa nuori nainen saa luodin reiteensä joutuessaan murhan todistajaksi. Kun ampujat tahtovat päästä eroon hänestäkin, hän joutuu pakenemaan heitä suljetulla sairaalaosastolla.
Kuten traileristakin voi havaita, Bruce Willis haahuilee elokuvan läpi kuin varjona entisestään.