Uusimmat

Suomalaiselokuva floppasi kotimaassaan – Jatko-osaa tehdään nyt ulkomaiden markkinoille: ”Kyllä se varmaan Suomessakin nähdään”, ilmoitti ohjaaja

26.08.2019 09:03 Muropaketin toimitus

Syksyllä 2017 ensi-iltansa saanut suomalainen supersankarielokuva Rendel keräsi Suomessa huomattavasti vähemmän katsojia kuin tavoitteena oli. Silti jatko-osa on nyt tekeillä.

Rendel houkutteli Suomen elokuvateattereihin vain hieman päälle 10 000 katsojaa. Tavallisesti tällaisella katsojamäärällä ei todellakaan lähdettäisi jatkoa suunnittelemaan, mutta Rendelin kohdalla tilanne on toinen. Jesse Haajan ohjaama leffa löysi laajemman yleisön ulkomailta – ja tänä syksynä Rendel 2:n kuvaukset käynnistyvät.

Koska ensimmäinen Rendel oli Suomessa taloudellinen floppi, on Haaja nyt ilmoittanut Rendel 2:n syntyvän ensisijaisesti ulkomaiden markkinoille. Muropaketin haastattelussa ohjaaja kertoo, ettei laaja teatterilevitys ole mitenkään itsestäänselvää Suomessa.

”Kyllä se [Rendel 2] varmaankin Suomeen tulee, jossain muodossa ainakin. Levittäjän ja myyntiagentin kanta on kyllä ollut aika selvä, että keskitytään niihin maihin missä katsojat on, ja heidän näkökulmastaan Suomi ei näyttele kovinkaan tärkeää roolia. Suomeen tehtiin suhteessa aika iso panostus ja kassa ei paljoa kilissyt, puhumattakaan henkisestä lyttäyksestä, joka nyt ei varsinaisesti kivaa ollut, mutta se nyt kuuluu tähän hommaan” Haaja summasi.

Lue koko juttu täältä:

Rendelin 10 000 katsojaa ei Jesse Haajaa lannistanut – Supersankarielokuvan jatko-osa tehdään Suomessa, mutta kansainvälisille markkinoille

Muropaketin uusimmat