Uusimmat

Suomalaismies koetti saada lottonumeroita avaruusolennoilta – jättipotti jäi saamatta

Kuva: Pohjola-filmi

19.09.2023 11:05 Muropaketin toimitus

Vuoden 2016 kotimainen ufodokumentti Isäni tähtien takaa nähdään tänään Yle Teemalla.

Einari Paakkasen ohjaaman Isäni tähtien takaa -elokuvan kuvaus kuuluu seuraavasti:

”Einarin lapsuus olisi voinut olla kuten muidenkin suomalaisten poikien. Isä Veikko kävi normaalisti töissä pikkukaupungin verotoimistossa ja äiti työskenteli toimittajana. Kaikki muuttui Einarin ollessa 12-vuotias; isä Veikko koki valaistumisen ilmoittaen olevansa Maan ja ulkoavaruuden välinen sanansaattaja. Hän kertoi näkevänsä avaruusolentoja, pystyen ottamaan yhteyttä tuonpuoleiseen ja omaavansa yliluonnollisia parannustaitoja. Einarista ja Veikosta tuli tiimi, jolle koko maailmankaikkeus oli avoinna. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, Einari kohtaa isänsä epäilyksillään.”

Isäni tähtien takaa esitetään Yle Teemalla jo kello 12.00, mikä on monelle varmasti sangen surkea ajankohta, mutta onneksi elokuva löytyy katsottavaksi myös Yle Areenasta. Katseluaikaa on 17. lokakuuta asti.

Muropaketin arviossa Isäni tähtien takaa sai neljä tähteä viidestä.

”Isäni tähtien takaa keskittyy isän ja hänen aikuiseksi kasvaneen poikansa ainutlaatuisen suhteen kuvaamiseen, lapsuuden loppumiseen ja aikuistumiseen. Tarina on monelle tuttu. Erikoista on vain se, että tällä kertaa isä on taikavarpu kädessä lumihangessa vaeltava, lottovoittoa automaattikirjoituksella kärttävä ja avaruusolennoille urkumusiikkia soittava sanansaattaja.”

Arvostelu | Isäni tähtien takaa on kiehtova UFO-elokuva Suomesta