Uusimmat

Suomalaisromaanista tehdään elokuva USA:ssa – ”Henri Koskista” esittää useista hittikomedioista tuttu Hollywood-tähti

28.06.2021 07:38 Muropaketin toimitus

Antti Tuomaisen viime vuonna ilmestyneestä Jäniskerroin-romaanista (Otava, 2020) on tekeillä elokuva Yhdysvalloissa.

Jäniskerroin on kustantajan mukaan ”sysimustan humoristinen romaani rakkaudesta, kuolemasta ja vakuutusmatematiikasta.”

Antti Tuomaisen teoksen tarkempi kuvaus kuuluu seuraavasti:

Mitä elämässä kannattaa tehdä? Vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen tietää vastauksen, sillä hän laskee kaiken viimeistä desimaalia myöten. Sitten kaikki muuttuu. Henri perii veljeltään seikkailupuiston omalaatuisine työntekijöineen ja yllättävine talousvaikeuksineen, joista vaarallisimmat liittyvät rikollisilta tahoilta otettuihin suuriin lainoihin. Seikkailupuistossa Henri tapaa myös Lauran, taiteilijan jolla on menneisyys. Kun rikolliset ryhtyvät perimään saataviaan ja suhde Lauraan syventyy, joutuu Henri keskelle tilanteita ja tuntemuksia, joissa ei näyttäisi olevan matemaattisesti juurikaan järkeä.

Nyt Deadline-sivusto kertoo, että Jäniskertoimesta on tekeillä tummanpuhuva komedia Amazonilla. Elokuvan pääosaan on kiinnitetty Steve Carell (40 v. ja neitsyt, Foxcatcher, Itse ilkimys, The Office…), joka on tuttu myös tummasävyisemmistä rooleistaan. Deadlinen mukaan Carellin hahmo on nimeltään sama kuin romaanissa, joten on mahdollista että The Rabbit Factor myös sijoittuu Suomeen.

Tuomainen toimii yhtenä elokuvan tuottajista. Kirjailija iloitsi filmatisointiuutisesta juhannusviikonloppuna seuraavalla tweetillä: