Uusimmat

Suomen ainoa supersankarielokuvan voi nyt katsoa suoratoistona – Rendelin jatko-osa on jumittunut limboon, eikä julkaisusta ole tietoa

02.06.2021 07:38 Muropaketin toimitus

Jesse Haajan ensimmäisen Rendel-elokuvan on voinut katsoa Kirjastokinosta, mutta koska palvelu ei toimi kuin tiettyjen alueiden kirjastokorteilla, on leffan katsominen suoratoistona jäänyt rajatun piirin iloksi. 

Nyt Rendel on kuitenkin lisätty Elisa Viihde Viaplayn elokuvakirjastoon, josta sen voi katsoa kuukausimaksua vastaan.

Syyskuussa 2017 teatteriensi-iltansa Suomessa saaneen Rendelin traileri näyttää tältä:

Suomen elokuvateattereissa Rendel ei kummoisia katsojamääriä kerännyt: saldo jäi vain 10 000:n tienoille. Ulkomailla siivet kantoivat kuitenkin sen verran, että jatko-osa sai vihreää valoa. Rendel 2:a kuvattiin syksyllä 2019 ennen kuin koronapandemia levisi ja jäädytti elokuva-alan pahemman kerran.

Viime vuonna Jesse Haaja kertoi Rendel 2:n tilanteesta tuskastuneena Muropaketille seuraavaa:

”Meidän onni oli, että päästiin ennen koronaa siihen tilanteeseen, että elokuvasta on leikattu jo useampi ehjä versio, jota on jo palloteltu myyntiagenttien ja levittäjän kanssa. Tarkoitus oli esitellä elokuvaa Cannesissa toukokuussa, mutta nyt ei ilmeisesti ole paniikkia aikataulun kanssa. Tässä odotellessa ollaan pystytty edistämään leikkausta ongelmitta, mutta kyllähän tässä on vähän tälläinen tyhjäkäyntimeininki tällä hetkellä. Odotellaan askelmerkkejä tuotantoyhtiöltä, kauheasti enempää ei voida asioita tehdä, että saadaan jotain infoa että mitä tapahtuu ja milloin.”

Lue koko haastattelu täältä:

Haastattelu: Rendel 2:sta ei ole kuulunut kuukausiin mitään – Nyt ohjaaja Jesse Haaja kertoi, mikä supersankarielokuvan tilanne on

Viime aikoina ei Rendel 2:sta ole uutta kuulunut. Myös elokuvan Facebook-sivulla on ollut hiljaista.