Suomen elokuvateattereissa on nyt niin hiljaista, että TOP 20 -listalle pääsee ostamalla liput yhdelle koululuokalle

02.03.2021 11:00 | Muropaketin toimitus

Koronapandemia on sulkenut useimmat Suomen elokuvateattereista, mutta ei ihan kaikkia. Ensi-iltoja kuitenkin julkaistaan harvakseltaan, eikä isoja leffoja ole tuotu levitykseen sitten viime syksyn Tenetin.

Suomen Elokuvasäätiö summaa viikoittain Suomen katsotuimmat elokuvat. Lista on ollut jo melkein vuoden ajan surrealistista luettavaa, ja etenkin viime viikkojen osalta.

Tämän hetken katsotuin elokuva Suomessa on animaatioseikkailu Flummelit, joka keräsi viime viikonloppuna 783 katsojaa. Kyllä, 783 katsojalla Suomen katsotuimmaksi elokuvaksi. Ei tällaista tilannetta olisi vielä vuosi sitten kukaan uskonut näkevänsä.

Katsotuimpien elokuvien TOP 20 -listan häntäpäästä eli sijalta 20 löytyy tietokoneanimoitu koko perheen seikkailu Koiranpäivät. Se pääsi listalle viime viikonloppuna vain 23 katsojalla.

23 katsojalla.

Huh huh.

 

Muropaketin uusimmat