Uusimmat

Suomi oli 1990-luvulla ihan paska paikka, mutta sitten yksi viikonloppu muutti kaiken

11.11.2021 08:30 Muropaketin toimitus

1990-luvun alku oli Suomessa monelle yhtä helvettiä, vuosikymmenen loppupuoli puolestaan huomattavasti lokoisampaa olemista. Symbolisena ja henkisenä käännekohtana lamasta kohti nousukautta on pidetty Suomen keväällä 1995 voittamaa jääkiekon maailmanmestaruutta.

Aleksi Mäkelä ohjasi vuonna 2017 95:n, joka on ”elokuva kiekosta ja kansakunnasta”.

Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruusviikonloppuun sijoittuva elokuva kertoo toisiinsa limittyvien tarinoiden kautta siitä, miten Suomesta tuli jääkiekon maailmanmestari ensimmäistä kertaa ja miten se vaikutti suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisiin.

Tai tähän ainakin Mäkelä on työryhmineen pyrkinyt.

Monet kriitikot olivat sitä mieltä, että 95 ei ollut elokuvana järin onnistunut vaan haparoi kummallisiin suuntiin punainen lanka solmussa.

Mutta viis kriitikoista: 95:n voi katsoa tänään kukin itse TV5:ltä kello 21.10 alkaen.

Leffaa näyttelijäkaarti on melkoinen, mikä kertoo jotain myös roolihahmojen määrästä.

Mukana ovat esimerkiksi Rauno Ahonen, Laura Birn, Hannu-Pekka Björkman, Samuli Edelmann, Jon-Jon Geitel, Karlo Haapiainen, Frida Hallgren, Riitta Havukainen, Thomas Hedengran, Topias Hirvelä, Joel Hirvonen, Valtteri Honka, Jens Hulten, Pekka Huotari, Jarkko Järvinen, Saara Kotkaniemi, Akseli Kouki, Katja Küttner, Mikko Laine, Kalle Lamberg, Esa Latva-Äijö, Timo Lavikainen, Mikko Leppilampi, Mikko Lindbom, Tommi Lipasti, Akseli Mattila, Outi Mäenpää, Samuli Niittymäki, Taneli Mäkelä, Mika Nuojua, Henri Nyqvist, Oskari Ojanen, Victor Paul, Ylermi Rajamaa, Sebastian Rejman, Ronny Roslöf, Roope Salminen, Saga Sarkola, Pekka Strang, Hannes Suominen, Lauri Talvio, Rasmus Tarkiainen, Lauri Tilkanen, Roman Tiinus, Kari-Pekka Toivonen, Kustaa Tuohimaa, Kimi Vilkkula ja Jari Virman.