Uusimmat

Suosittu Marvel-hahmo paljastui biseksuaaliksi – “Todellisen maailman pitää näkyä myös Marvelin elokuvauniversumissa”

13.06.2022 19:00 Muropaketin toimitus

Tom Hiddlestonin esittämä Loki paljasti omassa sarjassaan olevansa biseksuaali.

Tom Hiddlestonin tähdittämä Loki-sarja alkoi viime kesänä Disney+:ssa. Sarjassa paljastettiin vihdoin myös se, että Loki on biseksuaali. Tällä haluttiin muun muassa kunnioittaa hahmon alkuperäisiä juuria pohjoismaisessa mytologiassa, missä Loki esitetään hyvinkin monimuotoisena hahmona.

Hiddleston ja Lily James osallistuivat Varietyn Actors on Actors -keskusteluun, missä keskustelu sivusi myös Lokin seksuaalisuutta.

“Kun jo aikoinaan aloin tutkia tähän hahmoon liittyviä ikivanhoja myyttejä, paljastui, että Lokin identiteetti on hyvin vaihteleva joka tavalla, niin sukupuolen kuin seksuaalisuudenkin suhteen. Se on ikivanha hahmoon liitetty ominaisuus, eikä se ollut tullut esille [MCU:ssa] kertomassamme tarinassa vielä aiemmin. Olin iloinen ja itse asiassa myös otettu, kun asia paljastui sarjassa”, Hiddleston kertoo.

“Se oli pieni askel. On vielä paljon tehtävää. Mutta todellisen maailman pitää näkyä myös Marvelin elokuvamaailmassa”, hän jatkaa.

Loki paljasti asian sarjan kolmannessa jaksossa, missä hän kertoo Sophia Di Martinon esittämälle Sylvielle olleensa romanttisessa kanssakäymisessä “sekä prinssien että prinsessojen” kanssa. Tämän enempää aiheeseen ei kuitenkaan sarjassa palattu.

Katso koko parikymmenminuuttinen keskustelu tästä videosta: