Uusimmat

Syksyllä alkanut Netflix-sarja loppui kuin seinään – nyt paljastettiin, mitä toisella kaudella olisi tapahtunut

08.12.2022 12:00 Muropaketin toimitus

The Midnight Club

Netflixin uuden The Midnight Club -sarjan katsojat tyrmistyivät viime viikolla, kun ensimmäisen tuotantokauden kerrottiin jäävän viimeiseksi.

Aiheesta kertovan uutisen voi kerrata täältä:

Netflixissä lokakuussa alkanut The Midnight Club on lakkautettu jo nyt

”Saattohoitolaitoksen kuolemansairaat teinit tekevät hyytävän sopimuksen, jonka mukaan ensin kuolevan on lähetettävä viesti haudan takaa”.

Siinä lähtökohta lokakuussa alkaneelle The Midnight Clubille.

Alkujaan Mike Flanaganin (Midnight Mass, The Haunting of Hill House) luoman sarjan oli tarkoitus pyöriä useita kausia, eli tarina jäi nyt pahemman kerran kesken.

Tilanne on valitettava, mutta onneksi Flanagan on tuonut faneille pientä lohtua paljastamalla useita salaisuuksia, joita The Midnight Clubin seuraava kausi olisi esitellyt katsojille.

Fanit voivat lukea aiheesta Tumblrissa julkaistusta laajasta artikkelista:

The Midnight Club – Season Two

Alla The Midnight Clubin ensimmäisen kauden traileri.