Uusimmat

Synti ja häpeä: Yksi vuoden parhaista komedioista floppasi Suomessa ja jäi TOP 10 -listan ulkopuolelle

06.02.2018 09:05 Muropaketin toimitus

Legendaarisen The Room -elokuvan tekemisestä kertova The Disaster Artist ei löytänyt katsojia Suomessa.

James Francon ohjaama ja tähdittämä The Disaster Artist nähtiin Suomen valkokankailla jo viime syksynä Night Visions -festivaalien merkeissä, mutta varsinaisen ensi-iltansa se sai viime viikonloppuna.

Ikävä kyllä, suuri yleisö ei kieltämättä sangen erikoisen komedian pariin löytänyt.

Suomessa The Disaster Artist keräsi viikonloppuna 2.-4. helmikuuta vain 2549 katsojaa. Tällä määrällä elokuva ei yltänyt edes TOP 10 -listalle, vaan jäi sijalle 12.

Tällä menolla ei Francon elokuva kauaa Suomen teattereissa pyöri, joten nyt kannattaa toimia nopeasti, jos The Disaster Artistin haluaa nähdä valkokankaalla.

Muropaketin arvostelussa The Disaster Artistia kehuttiin seuraavasti:

”James Francon suoritusta tärkeämpää on kuitenkin viime kädessä se, että The Disaster Artist on todella hauska komedia. Se on pullollaan loistavia näyttelijöitä, kuten Seth Rogen, Alison Brie, Paul Scheer ja Megan Mullally, ja lisäksi elokuvassa on myös koko joukko pieniä cameo-rooleja, joista osaa ei edes tule tunnistaneeksi. Parhaita yllätyksiä ei myöskään sovi paljastaa. The Disaster Artist ei lopulta naura niinkään Tommy Wiseaulle, vaan niille absurdeille tilanteille, joihin kaverin käytös johtaa. Greg Sesteron ja Tom Bissellin kirjan pohjalta tehty käsikirjoitus on ymmärtäväinen ja kaikista hahmoista muodostuu pohjimmiltaan sympaattinen kuva.”