Uusimmat

Tämä 007-elokuvien tähti on myös karhuherra Paddingtonin ääninäyttelijä – “Lapset eivät tahdo millään uskoa sitä”

10.02.2022 14:32 Muropaketin toimitus

Ben Whishaw on nähty James Bond -elokuvien Q:na ja häntä myös kuullaan karhuherra Paddingtonin äänenä.

Uusimpien James Bond -elokuvien Q:n roolissa on nähty Ben Whishaw. Hän toimii myös ääninäyttelijänä Paddington-elokuvissa ja on antanut äänensä kuuluisalle karhuherralle. Kolmas Paddington-elokuva on jo luvattu, mutta julkaisuajankohtaa tuolle koko perheen elokuvalle ei ole vielä vahvistettu.

BBC:n haastattelussa Whishaw kertoo, etteivät lapset millään usko hänen olevan karhuherra Paddington. Hänen mielestään vastaantulevien aikuisten on turha edes yrittää kertoa lapsilleen, että juuri hän toimii tuon hahmon äänenä.

“Onhan se ikävää. Joskus joku aikuinen osoittaa minua lapselleen ja näen tämän kasvoilta epäuskoa, että koska kuinka ihmeessä minä nyt voisin olla Paddington? Eihän siinä ole heidän mielestään mitään järkeä. Ja jos yrittää selittää heille, että toimin Paddingtonin äänenä, se sekoittaa heitä vielä lisää. Siunatkoon”, Whishaw selittää.

No Time to Die / Q, Ben Whishaw