Tänä vuonna ei ilmestykään uutta James Bondia – Tämän takia se on kamala uutinen niillekin, jotka eivät 007-leffoista piittaa

03.10.2020 09:38 | Muropaketin toimitus

”Pohjois-Amerikka ei ole Bond-elokuvien menestykselle niin merkittävä markkina-alue, että 007: No Time to Dien ensi-iltaa enää siirrettäisiin”. Näin uskoi moni, mutta toisin kävi: Daniel Craigin viimeinen seikkailu salaisena agenttina on tämän vuoden osalta peruttu.

The Hollywood Reporterin mukaan 007: No Time to Dien ensi-ilta on siirretty marraskuulta 2020 huhtikuulle 2021. Alkujaan Cary Fukunagan ohjaaman elokuvan piti ilmestyä kuluvan vuoden huhtikuussa, joten nyt julkaisu on lykkääntynyt jo kokonaisella vuodella.

Uutinen on monelle Bond-fanille harmillinen, mutta monelle elokuvateatteriyrittäjälle katastrofi, kenties jopa viimeinen naula arkkuun. Jos unohdetaan joululle aikataulutetut Wonder Woman 1984 ja uusi Dyyni – jotka molemmat todennäköisesti lykkääntyvät nekin ensi vuodelle – oli No Time to Die loppuvuoden ainoa isompi ensi-ilta.

Nyt elokuvateatterit joutuvat siis houkuttelemaan yleisöä saleihin koronavirustilanteen pahentuessa pienemmillä uutuuksilla ja vanhemmilla elokuvilla. Tämä ei tiedä hyvää etenkään monelle pienemmälle teatterille. Sulkemisuutisia on takuuvarmasti tulossa ainakin pienemmissä kaupungeissa tulevina viikkoina ja kuukausina.

Näin Bondin lykkääntyminen siis vaikuttaa suoraan myös niihin elokuvaharrastajiin, jotka eivät 007-leffoista piittaa.