Uusimmat

Tänään saa ensi-iltansa iso Hollywood-elokuva, josta ei ole Suomessa julkaistu yhtään arviota – Erikoiselle tilanteelle voi olla kaksi selitystä

25.03.2022 08:27 Muropaketin toimitus

Michael ”Transformers” Bayn ohjaama Ambulance saa tänään ensi-iltansa Suomessa.

Suomessa ensi-iltaelokuvat näytetään kriitikoille ja muille medioiden edustajille vähintäänkin muutamaa päivää ennen niiden saapumista elokuvateattereihin, mutta Ambulance rikkoo tämän kaavan: Michael Bayn uutuuden pressinäytös järjestetään Helsingissä tänään vasta kello 10.00.

Ensimmäinen ”oikea” näytös elokuvasta alkaa Tennispalatsissa vain puolta tuntia myöhemmin.

Perinteisesti elokuvien pressinäytösten panttaaminen viittaa siihen, että elokuva on luokatonta roskaa, eikä studio halua sanan leviävän arvioiden ja somereaktioiden kautta. Tavoitteena on ottaa ensi-iltaviikonloppuna kaikki mahdolliset rahat pois vielä kun se on mahdollista.

Näin voi toki olla Ambulancenkin kohdalla (Bayn elokuvissa ei perinteisesti ole paljoa hurrattavaa ollut), mutta asiaan saattaa vaikuttaa myöskin se, että Ambulancen ensi-ilta on Yhdysvalloissa vasta huhtikuun kahdeksas päivä.

Mene ja tiedä.

Muropaketissa Ambulancen arvio julkaistaan viikonlopun aikana. Sitä odotellessa voitte katsoa tuoreen trailerin alta.

Ohjaaja-tuottaja Michael Bayn toimintatrillerissä veteraani Will Sharp (Emmy-voittaja Yahya Abdul-Mateen II, Candyman, The Matrix Resurrections) yrittää epätoivoisesti löytää rahat vaimonsa sairaalakuluihin. Hän päätyy pyytämään apua ainoalta ihmiseltä, jonka puoleen hänen ei todellakaan pitäisi kääntyä: adoptioveljeltään Dannylta (Oscar®-ehdokas Jake Gyllenhaal, Zodiac, Spider-Man: Far From Home). Danny on ammattirikollinen, ja hän tarjoaa Willille mahdollisuutta päästä osingoille Los Angelesin historian suurimpaan pankkiryöstöön, josta on tilaisuus netota miljoonia dollareita. Koska panoksena on hänen vaimonsa henki, Willillä ei ole vaihtoehtoja.

Pako pankista menee totaalisesti pieleen. Epätoivoiset veljekset päätyvät kaappaamaan ambulanssin, jolla on kyydissään haavoittunut poliisi ja ensihoitaja Cam Thompson (Eiza González, Fast & Furious Presents: Hobbs & Shaw, Baby Driver). Alkaa takaa-ajo, jossa Willin ja Dannyn on selviydyttävä poliisin massiivisesta kenttäoperaatiosta, pidettävä panttivankinsa elossa, olla käymättä toistensa kurkkuun kiinni ja samalla suoriuduttava täpärimmästä pakomatkasta, mitä Los Angelesissa on koskaan nähty.