Uusimmat

Tänään tv:ssä: Avaruuselokuva, jota oikeat astronautitkin fanittavat – Sisältää yhden ihmiskunnan tunnetuimmista lauseista

21.02.2021 12:33 Muropaketin toimitus

Hollywoodin avaruuselokuvat harvemmin noudattavat todellisesta elämästä tuttuja fysiikan lakeja. Siksi moni muuten hyvä elokuva on valahtanut scifin puolelle ja naurattanut – tai itkettänyt – etenkin oikeita astronautteja, jotka bongaavat asiavirheet tietenkin kilometrin päästä. Poikkeuksiakin onneksi löytyy.

Tämäpä hyvä ajoitus.

Helsingin Sanomien uusi avaruusteemainen HS Teema -lehti ilmestyi hiljattain. Lehdessä kerrottiin esimerkiksi se, että ISS-avaruusaseman astronauttien suosikkielokuviin lukeutuu Ron Howardin vuonna 1995 ohjaama Apollo 13.

TV5 uusii klassikkoelokuvan tänään kello 21.00.

Tom Hanksin tähdittämä jännitysdraama kertoo epäonnistuneen kuulennon vaaroja täynnä olevasta matkasta takaisin Maahan. Apollo 13:n näyttelijäkaartiin kuuluvat myös Bill Paxton, Ed Harris, Gary Sinise, Kathleen Quinlan, Kevin Bacon ja Miko Hughes.

Tom Hanksin roolisuorituksen ja piinaavan jännityksen lisäksi yhdeksästä Oscarista kilpaillut Apollo 13 muistetaan yhdestä ihmiskunnan historian kuuluisimmasta lauseesta.

Tiedättehän…

Paljon radiokeskustelun repliikistä kertoo sekin, että lauseella on oma Wikipedia-sivunsa.

Sen mukaan keskustelu Apollo 13:n miehistön ja Houstonin välillä meni seuraavasti:

055:55:19 Swigert: Okay, Houston…
055:55:19 Lovell: …Houston…
055:55:20 Swigert: …we’ve had a problem here.
055:55:28 Lousma: This is Houston. Say again, please.
055:55:35 Lovell: Ah, Houston, we’ve had a problem. We’ve had a Main B Bus Undervolt.

Alla vielä kertaukseksi Apollo 13:n traileri.