Uusimmat

Tänään tv:ssä: Hirveä jämäleffa, joka muistetaan vain Fast & Furious -tähti Paul Walkerin kuoleman takia

07.08.2018 05:40 Muropaketin toimitus

Marraskuussa 2013 menehtynyt Paul Walker muistetaan parhaiten Fast & Furious -elokuvien tähtenä. Tänään Suomen televisiossa nähdään Walkerin uralta vähemmän tunnettu Brick Mansions.

Luc Bessonin käsikirjoittamassa ja tuottamassa ja hänen District 13 -elokuvaansa perustuvassa lähitulevaisuuden visiossa, Brick Mansionsissa, rikolliset on teljetty omiin kivikortteleihinsa. Tutkijapoliisi Damien Collier (Paul Walker viimeisenä valmistuneessa roolityössään) soluttautuu alueelle tarkoituksenaan pysäyttää häikäilemätön rikollisjohtaja.

Camille Delamarran ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Paul Walkerin lisäksi David Belle ja RZA.

Brick Mansions on Muropaketin arvostelun mukaan puolentoista tähden jämätoimintaa, mutta silti se pääsi valkokangaslevitykseen jopa Suomessa. Todennäköisesti elokuva olisikin päätynyt suoraan ale-laariin, jos Walker olisi vielä elossa. Toimintatähden ennenaikainen ja valitettava kuolema kuitenkin piti huolen siitä, että Brick Mansions (2014) kiinnosti yleisöä Fast & Furious 7:n ensi-iltaa (2015) odotellessa.

”Brick Mansionsia ei muistaisi kukaan muutaman vuoden kuluttua ellei se olisi Paul Walkerin ’viimeinen’ elokuva”, tiivisti tuntonsa elokuvasta kriitikkomme Aki Lehti.

Hero esittää Brick Mansionsin tänään kello 21.00 alkaen.