UUSIMMAT

Tänään tv:ssä: Hittielokuvan jatko-osa, jonka tähti pakotettiin rooliinsa – Studio uhkasi 25 miljoonan dollarin oikeusjutulla

12.11.2019 06:27 | Muropaketin toimitus

Fox-esittää tiistain myöhäisillassa kasariseikkailun Niilin jalokivi.

Vuonna 1985 valmistunut Niilin jalokivi (The Jewel of the Nile) on nopeasti tehty jatko-osa vain vuotta aikaisemmin ilmestyneelle Vihreän timantin metsästykselle (Romancing the Stone).

Mark Rosenthalin ja Lawrence Konnerin kynäilemässä tarinassa Jack Colton ja Joan Wilder ovat taas aarrejahdissa. Tällä kertaa matka vie Afrikkaan, kuten elokuvan nimikin viittaa.

Pääosia Niilin jalokivessä esittävät rooleihinsa palanneet Michael Douglas, Kathleen Turner ja Danny DeVito. Tosin jos Turner olisi saanut päättää, olisi hän pysynyt mahdollisimman kaukana Lewis Teaguen ohjaamasta elokuvasta. Näyttelijän mielestä Niilin jalokiven alkuperäinen käsikirjoitus oli niin kammottava, että aluksi hän kieltäytyi näyttelemästä Joania uudelleen.

20th Century Fox -studio laittoi kovan kovaa vastaan ja uhkasi Turneria 25 miljoonan dollarin oikeusjutulla sopimusrikosta. Lopulta Turner taipui ja palasi rooliinsa. Näyttelijän onneksi Niilin jalokiven käsikirjoitusta hiottiin vielä ennen kuvausten alkua siedettävämmäksi.

Niilin jalokivi alkaa Foxilla kello 23.00 ja päättyy keskiviikon puolella kello 00.55.