Uusimmat

Tänään tv:ssä: ”Hypnoottinen väkivaltamässäily” on perjantain paras elokuva – Ruudusta sen voi katsoa ilmaiseksi vaikka heti

18.02.2022 14:15 Muropaketin toimitus

Mel Gibson ohjasi vuonna 2016 hyvin raa’an, mutta myös vaikuttavan sotaelokuvan, joka nähdään Hero-kanavalla tänään.

Hacksaw Ridge kertoo Spider-Man-tähti Andrew Garfieldin esittämästä aseistakieltäytyjästä, joka päätyy toisen maailmansodan taistelukentälle, vaikka ei suostu itse tappamaan ihmisiä.

Tarkempi juonikuvaus kuuluu seuraavasti:

Japanin hyökättyä Pearl Harbourin vuonna 1941, Desmond Doss päättää liittyä armeijaan. Asiassa on vain yksi mutta, joka aiheuttaa yksikön kersantille harmaita hiuksia. Doss on adventisti ja kieltäytyy kantamasta asetta, saati käyttää sellaista. Suurin osa kovaksi keitetyistä sotilaista haluaisi eroon Dossista, mutta hän on järkähtämätön ja saa lopulta luvan palvella lääkintämiehenä. Pelkurina pidetty ja jatkuvasti simputettu mies päätyy keskelle helvettiä: Okinawaan. Mel Gibsonin ohjaaman tositarinan Dossista tuli Yhdysvaltain sotahistorian suurimpia sankareita, kun hän omatoimisesti pelasti korkealta harjanteelta vihollisen vyöryn keskeltä ja omien vetäytymisen jälkeen noin 75 haavoittunutta. Hän oli ensimmäinen moraalisista ja eettisistä syistä aseista kieltäytynyt sotilas, joka palkittiin rohkeudestaan toisen maailmansodan jälkeen.

Hacksaw Ridgeä tähdittävät myös Vince Vaughn, Sam Worthingthon, Teresa Palmer, Hugo Weaving ja Rachel Griffiths. Muropaketin arviossa leffaa kuvailtiin ”hypnoottiseksi väkivaltamässäilyksi”, joka sai neljä tähteä viidestä.

Heron illan elokuva alkaa kanavalla kello 21.00, mutta Ruudusta elokuvan voi katsoa vaikka heti – ja ilman mitään maksuja.