Uusimmat

Tänään tv:ssä: Illan toimintaleffa tekee ”pahimman mahdollisen virheen” – Turvaudu suosiolla Netflixin tarjontaan

07.09.2021 09:52 Muropaketin toimitus

Fast & Furious -elokuvat ovat olleet parhaimmillaan oikein viihdyttäviä. Vuoden 2017 Fast & Furious 8 oli kuitenkin niin ryppyotsaista rynkkäämistä, ettei sen parissa ollut helppo viihtyä.

”Tällä kertaa juonentapainen laittaa Vin Dieselin esittämän Domin pettäämään ’perheensä’, eli Dwayne ’The Rock’ Johnsonin, Michelle Rodriguezin, Tyrese Gibsonin ja muiden tuttujen naamojen esittämät kaahauskumppaninsa. Charlize Theronin näyttelemä huippuhakkeri Cipher kiristää Domin tekemään pahuuksia puolestaan ja pottusuu tottelee. Katsojalle syy moiseen käytökseen paljastetaan noin tunnin kohdalla ja jo siinä vaiheessa haukotuttaa, sillä Fast & Furious 8 tekee ehkä pahimman virheen mitä aivoton kaahausraina voi tehdä. Se heittäytyy useaan otteesen liian vakavaksi ja yrittää olla oikea elokuva”, Muropaketissa tuskailtiin Fast & Furious 8:sta ensi-illan aikoihin nelisen vuotta sitten. Tähtiä elokuva sai vain 1,5 viidestä.

Fast & Furious 8:n voi katsoa TV5:ltä ensi yönä kello 00.10 alkaen, mutta suosittelemme ennemmin katsomaan Netflixistä pian lähtevän Hobbs & Shawin, joka on monta kertaa hauskempaa aivot narikkaan -viihdettä.

Arvostelu: Fast & Furious: Hobbs & Shaw on leffasarjan paras toimintamäiske