Uusimmat

Tänään tv:ssä: Kaksi Renny Harlinin elokuvaa – Ensin yksi ohjaajan huonoimmista tekeleistä, ja heti sen jälkeen mainio toimintaklassikko

16.10.2020 08:24 Muropaketin toimitus

Renny Harlinin tuotannosta esitetään tänään Suomen televisiossa kaksi ääripäätä.

Hero-kanavalla alkaa kello 19.00 viime aikoina televisiossa jo moneen otteeseen nähty Skiptrace-toimintakomedia. Vuonna 2016 valmistunut elokuva oli kova hitti Kiinassa, mutta ei laatunsa vuoksi. On toki hienoa että Harlin pärjää uudella markkina-alueellaan, mutta Skiptracea on vaikea suositella kenellekään.

Toisin on Subin perjantai-illan elokuvan kanssa. Kanavalla alkaa kello 21.00 Die Hard 2 (1990), joka on toki nähty jo tuhanteen kertaan, mutta ehkä tämän vielä kerran jaksaa tiirailla. Toiminta kun on toimivaa ja Bruce Willis elämänsä iskussa.